Voiko tekstiili lisätä hyvinvointia?

Onko älyvaatteet uusi musta?

Olin muutama viikko sitten Helsingissä hyvä ystäväni juhlassa. Siellä oli luennoimassa tulevaisuuden tutkija Virpi Vaittinen aiheesta Future of Women. Luennossa käytiin läpi kosmetiikan ja yleisen hyvinvoinnin käänteitä vuosikymmenten ja satojen jopa tuhansien näkökannasta. Mielenkiintoista miten aika on muokannut tapoja ja toiminta malleja. Tulevaisuuden näkymissä nousi esiin mm. älyvaatteet. Näitä on jo markkinoilla ja itse asiassa ollut jo aika kauan. Nykyiset versiot tosin ovat mukavia jokapäiväisiä ja öisiä käyttövaatteita.

Mielenkiintoni tähän ajatukseen heräsi n. vuosi sitten. Ajatuksella, että voisiko olla mahdollista, että asusteen/vaatteen avulla pystyy tosiaankin vaikuttamaan oman kehon toimintaan ja hyvinvointiin. Lontoon messuilla helmikuussa tapasin Italialaisen tehtaan edustajat ja pääsin oikein asiasta keskustelemaan. He saivat minut vakuuttuneiksi ja pienen kokeilujakson jälkeen olin jo ihan myyty.

Tämähän on aivan loistavaa. Helposti hyvää omalle keholle: verenkierto vilkastuu, aineenvaihdunta tehostuu, vireystaso paranee, lihasten palautuminen nopeutuu, parantaa ihon kosteuspitoisuutta ja elastisuutta, vähentää turvotuksia, tehokas elvyttävä vaikutus. Ja kun kaikki tämä teho saadaan käyttöön, on selkeitä tuloksia myös selluliittikudoksen hoidossa. Mikä on kyllä ihan mieletön juttu!

Mistä sitten oikein on kysymys? Nykyteknologialla saadaan tehtyä keraaminen tekstiili, jonka ominaisuus on reagoida kehon lämpöön ja energiaan keräämällä se kankaaseen, Kankaasta lämpöenergia heijastuu takaisin kehoon pitkäaaltoisina lämpösäteinä, infrapuna-aaltoina (F.I.R.) Tekstiili suojaa kehoa myös auringon UVA ja UVB-säteiltä. Infrapunasäde nostaa kehon syvälämpöä 1-2 astetta, joka saa aikaan positiiviset vaikutukset hyvinvointiin.

Kun olin itse  niin innostunut ajatuksesta, melkein huusin hurraata, kun Virpi puhui älyvaatteista tulevaisuuden tekstiileinä. On aivan mahtavaa, kun tiede ja teknologia tuo koko ajan meille uusia asioita eteen. Niin se on, että maailma muuttuu Eskoseni!